Huijarisyndrooma

Toni 10.03.2025

Huijarisyndrooma

blog post01

Ja terve taas!

Ajattelin tänne laittaa hieman ajatuksia siitä, miltä tuntuu lähteä tekemään someen päivityksiä kun niitä ei ole muutenkaan ennen paljoa tehnyt.

Ensimmäisenä iskee itsellä hirveä epävarmuus, mitähän muut ajattelevat? Onkohan tää tyhmästi sanottu? Osaanko mä sittenkään mitään? 😳

Hetken päästä tässä taas huomaa, että ei siinä kuinkaan käynyt, vaikka painoinkin sitä “Julkaise” näppäintä.

Viimeinkin on aika vain mennä tälle epämukavuusalueelle, jota on niin taitavasti vältellyt jo pidemmän aikaa.

Hassua, kuinka taitava ihminen on huijaamaan itseään, harhauttamaan ajatukset pois epämukavista asioista.

Aina tulee tunne, että ehkä sen päivityksen voisi tehdä huomenna… En pysty nyt kun nettisivuni eivät olekaan täydelliset. Teen ensin pari muuta juttua jne…Kunnes huomaat yhden kuukauden vain vilahtaneen taas ohi😅

Nyt päätin, että mennään sitä inhottavaa tunnetta kohti, tutkitaan sitä ja siirrytään taas vähän eteenpäin!

Pitää muistaa onnitella itseään pienistä saavutuksista ja ponnisteluista. Muistetaan olla itselle armollisia erilaisissa “epäonnistumisissa”, ne on elämässä niitä hetkiä, joista joko opitaan tai jäädään siihen loukkuun kunnes ymmärretään se opetus.

Toisinaan tarvitsee pysähtyä pidemmäksikin aikaa tutkimaan, mikä aiheuttaa sen epämieluisan tunteen, kuten itsellä “huijarisyndrooman”.

Niihin on todennäköisesti hyvin paljon erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat toimintaasi sekä ajatusmaailmaan.

Kyllä tämä tästä toistoja ja lisää päivityksiä tekemällä pikkuhiljaa alkaa luonnistua, eikä liikaa jännitä ja yliajattele postauksia.

Jännittävää! Lopetan tämän tähän, inspiraatio katkesi.

Olisi muuten kiva saada palautetta siitä, mitä ihmiset tykkäisivät enempikin kuulla täällä. Saa ehdottaa aiheita esimerkiksi yhteystiedot-osiossa löytyvästä palautelomakkeesta, suoraan viestiä pukkaamalla sivuston omassa chatissa tai missä vain 😊

Evästeiden käyttö
ResIT

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä tarpeellisiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Mutta joidenkin evästeiden käytöstä poistaminen voi vaikuttaa selauskokemukseesi.

Ehdottoman välttämättömät evästeet

Ehdottoman välttämättömän evästeen tulee olla käytössä aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijöiden lukumäärää ja suosituimpia sivuja.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.

Analytics

Analyyttisiä evästeitä käytetään ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.